Tilannekatsaus – Lokakuu – 2009

admin

Tervehdys!

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut suhteellisen paljonkin.

Syyskuun hallituksen kokousta emme pystyneet pitämään hallituksen jäsenten muiden kiireiden vuoksi ja syyskuun asiat käsitellään 20 päivä tiistaina. Syyskuun kokouslistassa ei ollut mitään hirvittävän kiireellistä asiaa niin sen pystyy hyvin pitämään tämän kuukauden aikana ja siitä yhteenvetoa sitten kun se on käyty.

Olen yhdistyksen varapuheenjohtajan kanssa miettinyt yhdistyksen tilannetta ja tulimme siihen tulokseen että meidän pitää palailla hitusen takaisin päin, meidän alkuajoille. Koimme että meillä on tilanne rakentunut vähän väärinpäin ja olemme puskeneet uusia “tekniikkademoja” ulos mutta sisältö ja käyttäjät eivät ole pysyneet perässä. Tästä syystä vedämme vähän henkeämme ja alamme kehittää enemmän sisältöä ja erilaisia aktiviteetteja yhdistyksen puolesta.

Tästä on esimerkkinä yhdistyksen irc -kanavalla perjantaina pelattu trivia joka osoittautui hyväksi menestykseksi. Tarkoitus on jatkaa tätä nyt aluksi kerran viikkoon joka perjantai klo 18.00 alkaen ja trivian voittajalle lähtee palkinto.

Kannattaa välillä katsoa nämä sivut kun jotain muutoksia on tulossa.

Terveisin,
Heikki Ruhanen